Tanssilajien kuvaukset
 
Pääpaino on parisalsan opetuksessa, mutta tunneilla tutustutaan myös muihin lattareihin, joita Salsailloissa tanssitaan.

Salsa ja Son

Salsa on latinalaisamerikkalainen tanssi ja musiikinlaji, joka on kehittynyt perinteisemmästä kuubalaisesta tanssista (ja musiikista) nimeltä son. Salsa on saanut vaikutteita myös muista lattareista, kuten mambosta ja afro-kuubalaisesta rumbasta (jolla ei ole juuri mitään tekemistä tuntemamme kilpatanssi-rumban kanssa, jota tanssitaan bolero-musiikkiin). Suomeen salsa on tullut Kuubasta Pohjois-Amerikan ja Euroopan kautta. Salsa ja son on nelijakoista (4 iskua/tahti) musiikkia, jota tanssitaan ottamalla askeleet 3:lla peräkkäisellä iskulla neljännen ollessa tauko. Salsaa näkee tanssittavan sekä 1:lle että 3:lle (tauko siis joko 4:lla tai 2:lla), jolloin puhutaan tempoon tanssimisesta (espanjaksi tiempo). Sonia puolestaan tanssitaan ainoastaan 2:lle (tauko 1:llä), eli kontratempoon (espanjaksi contra-tiempo), mikä on yleensä ottaen osoittautunut vaikeammaksi oppia. Salsa Oulussa opettelemme tanssimaan salsan 1:lle, kuten sitä opetettiin paikallisten tanssinopettajien ja ammattitanssijoiden toimesta Kuuban pääkaupungissa Havannassa ja kuten sitä suurimmaksi osaksi myös Suomessa opetetaan.
 
Salsa ja son eroavat toisistaan myös tyylinsä puolesta. Salsamusiikki ja -tanssi on vauhdikkaampaa, kun taas son on rauhallisempaa ja tyylillisesti elegantimpaa. Sonia tanssitaan enimmäkseen vain Kuubassa, mutta salsaa tanssitaankin sitten eri puolilla maailmaa monilla eri tyyleillä, kuten kuubalainen casino ja amerikkalaiset L.A.-, New York- ja Miami-tyyli jne. Kuubalainen casino on kuvioinniltaan "pyöreämpää" ja vartalonkäytöltään monipuolisempaa kuin esim. amerikkalainen L.A.-tyyli. Casino-tyylissä nainen kiertää miestä ja kuviot vaihtuvat sujuvasti rullaten, kun taas L.A.-tyyli on enemmän paikanvaihtotyyppistä linjassa tanssia, minkä luonteenomaisia piirteitä ovat naisen vauhdikkaat pyöritykset, terävät liikkeet/linjat ja show-tyyppiset kuviot. Salsa Oulussa opettelemme tanssimaan kuubalaista casino-tyyliä.
 
Rueda de Casino
 
Rueda de casino (tai salsa rueda) on pareittain piirissä tanssittava tanssi, jossa yksi tanssija (yleensä mies) toimii ruedan johtajana ja määrää kulloinkin suoritettavat kuviot. Tanssipari vaihtuu piirissä vähän väliä näiden kuvioiden ja komentojen seurauksena. Yleensä ruedassa on vähintään 4-5 paria, mutta jo kahdella parilla voidaan tanssia ruedaa. Tämä on hauskaa jos mikä!
 
Salsa Oulun tunneilla tanssittuja rueda-kuvioita.
 
Bachata
 
Bachata on romanttista ja tunnelmallista musiikkia ja tanssi, joka tulee Dominikaanisesta tasavallasta. Musiikin melankolisuus sopii hyvin suomalaiseen mielenlaatuun. Bachatan kuviot ovat yksinkertaisempia ja rauhallisempia kuin salsan. Myös bachata on kovaa vauhtia leviämässä Suomeen.
 
Merengue
 
Merengue on vauhdikasta musiikkia, jota tanssitaan kuitenkin suhteellisen yksinkertaisilla ja rauhallisilla kuvioilla. Merengue on askeliltaan helpoin lattaritanssi, koska siinä otetaan askeleita kaikille iskuille, eli kävellään musiikin tahdissa. Myös merengue tulee Dominikaanisesta tasavallasta. Merengue on salsan jälkeen ehkä toiseksi eniten soitettua musiikkia lattaribileissä, joten kumma on jos et tätä kuule siellä!
 
Reggaeton
 
Reggaeton on yksi tämän hetken muotitansseja maailmalla ja tulossa vahvemmin myös Suomeen. Musiikillisessa mielessä se on eräänlainen populaarilattarimusiikin ja hip-hopin risteytys, mille on luonteenomaista terävä ja mukaansatempaava lattaripohjainen rytmi yhdistettynä vokalistin räppäykseen. Tanssina reggaeton on pääsääntöisesti ilman tanssiotetta tanssittava tanssi, jota voi tanssia yksin, parin kanssa, tai ryhmässä. Vaikka reggaetonissakin on tiettyjä vakiintuneita askeleita, niin ne eivät suinkaan ole se tärkein asia, vaan tässä tanssissa keskitytään vartalonkäyttöön ja sen eri osien liikuttelemiseen musiikin tahdissa. Reggaetonia voi siis tanssia vartalollaan ottamatta askeltakaan. Haastavaa, vai mitä?

Mambo

Mambo oli 50-luvun muotimusiikkia. Myös mambon juuret ovat kuubalaisessa sonissa. Mamboa voi tanssia joko avoimessa tanssiotteessa, tai ilman otetta. Mambolle on tyypillistä tap-askeleiden runsas käyttö.

Cha Cha

Mamboa seurasi 50-luvulla uusi muotitanssi cha-cha-cha. Cha cha vakioitiin Euroopassa myöhemmin myös yhdeksi latinalaiskilpatanssilajiksi. Salsa Oulussa opettelemme pehmeämpää kuubalaista tyyliä tanssia cha cha-musiikkia.